10 viikkoiset pennut

Kymmenen viikkoa täynnä! Emo eli Kea aloitti kiiman joten nyt siis näyttäisi pentujen hoivaamisen siirtyvän sitten uusille omistajille …ainakin Kean mielestä :)

Pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja kaikki osaavat nyt pyytää ruokaakin…isot ovat näyttäneet mallia. Rekkareiden viivästymiseenkin selvisi syy…ne oli postitettu Nonnalle Turkuun. Joten tänään saadaan rekkarit Tampereelle asti joten kaikki jotka niitä rek numeroita tarvitsivat tulevat saamaan omansa tämän päivän aikana.

Vaikka on haikeaa ajatella että näistä ihanista karvapalleroista joutuu luopumaan muutaman viikon päästä..niin kuitenkin on hyvin levollinen mieli. Pentujen uudet kodit ovat osoittautuneet niin sydäntälämmittäviksi että ei tarvitse kantaa huolta. Kiitos kaikille jotka omia tulevia perheenjäseniään ovat käyneet katsomassa. Kissat ja perheet ovat täysin loksahtaneet paikoilleen..aivan kuten ne olisi jo ennalta määrätty :)

Myynnissä on vielä 1 pentu Odessa. ja uskomme että tämäkin iki-ihana kaunotar löytää vielä oman sylin johon käpertyä.